Metsässä puut kumartaa
     kesää kontallaan houkuttavat
samalla roskat pudottaa
     harteiltaan taakat maaduttavat

Ja pitää sitä olla linnuillakin
     myötätuulta matkojen tekoon
Muurahaiset saavat tuulelta neulasia
     suuren suurehen asuinkekoon

Antaa se iloa myös lapselle
     joka kaarnasta purjeen on tehnyt
katsoo kaukaisimmalle laineelle
     jonne pursi jo hetkessä mennyt

Ja kyllä se tuuli tuudittaa
     myös lintupoikaset unten maille
ja samalla se minulle muistuttaa
     ei ihminen mitään voi taivahan säälle.

maailma raikaa

ilmassa silti on

outoa taikaa

ukkonen riehuu

ja sadetta riittää

tuulen pyörre

peltoa niittää

miksi nyt pauhaa

taivasten herra

eiköhän riittäisi

puuskaus kerran

muistuttaa meitä

kuka se ohjaa

kelien kulun,

ilon ja surun

mut mitäpä siitä

samahan se on

myrskykö lienee

vai paiste auringon


elo on silti

niin autuaan armas

kun omalla maalla

on jokainen varvas!

onneksi en ole taivasalla

uunin lämpimän vieressä

katselen järvelle mietteissä

Milloinhan sulaa Haukiperän selkä

päästäisiin hakemaan kalaa järveltä

milloin laineet rantaan lyö

milloin on kirkas ja kaunis kesäyö

No ei mene kauaa

ei varmastikaan

kun laineiden yllä taas ratsastetaan

aurinko välkehtii pitkin pintaa

ja lämmittää kummasti jokaisen rintaa

Niin se on, aika kuluu

metsä keväisellä äänellä jo puhuu

lintuja saapunut, pääskyä ootellaan

kohtahan sitä jo juhannuskokkoa kohotellaan

Ja metsä tuoksuu ihanalta!

Eilen muutettiin talon nykyiset, kohta entiset asukkaat etiäpäin. Vielä jonkinverran heillä on siellä tyhjennettävää, mutta kuinka ollakkaan - näyttäisivät aikataulussa pysyvän. Illalla kävin vanhempieni kanssa tekemässä pihamaalla hieman myös lumitöitä, jotta sulamisvedet lähtisivät kulkemaan oikeaan suuntaan. Lunta on vielä ihan riittämiin... Tälle aamulle lämpötila on kerennyt nousta jo kymmeneen plusasteeseen, joten eiköhän penkat nyt kohisten vajoa. Lintujen laulu on jo niin valtaisaa, että piti tälle aamulle ihan kuuntelemaan toviksi aikaa jäädä. Vielä kun oppisi tunnistamaan kaikki myös lauluäänen perusteella, tietäisi kenen kanssa sitä samojen puiden alla asustaapi.

Näin se on - keskiviikkona talon siivous ja sitten torstaina päästään kantamaan kamppeita sisälle. Vapunaatto menee näin railakkaissa merkeissä! Jes :D

"Virittäkööt muut viulunsa kaupunkilaisuuden kunniaksi - minä soitan katajaista kannelta maalaisuuden ylistykseksi. - Kymmenen vuotta mies oli pakottanut itsensä kuuntelemeaan kaupunkien korviasärkevää räminää - nytpä hän koskemattoman korven kuiskinnan kuuli. Kymmeneen vuoteen hän ikäänkuin ei ollut nähnyt taivasta - nytpä hän näki miljoonia tähtiä korkeudessa ja ymmärsi niiden pyhän säteilyn. - Kymmeneen vuoteen hän ei ollut keksinyt sitä, mikä ihmiselle on samaa kuin aurinko kasville - nytpä senkin löysi: itsenäisyystaistelun. Luonnollisen vapauden! Luonnon karaisevan yksinäisyystunnelman! Luonnollisen rakkauden. Luonnollisen vihan. Luonnollisen pelon... Luonnollisen levon ja väsymyksen, nälän ja nautinnon sekä ikuisen ihanteen. - Suomen kansa! Et ole liioin luotu kivilinnoijen torneissa kitumaan etkä sileitä katukäytäviä matalassa kengässä maleksimaan, et esplanaadein leposohvilla kesähelteessä venyttelemään etkä keinotekoisten lammikkojen joutsenia ihailemaan vaan luotu olet pirttiäsi honkaista hallitsemaan ja kuppelehtivaa metsäpolkuasi varsisaappaissa polkemaan; erämaasi riistaa risahtamatta väijymään; niittykoskiesi heleillä rannoilla hihasillasi heilumaan; maan mullassa mykränä myllistämään; tuhatjärviesi ulapoilla venheelläsi kiikkumaan ja korpikoskia pitkällä paltamolla alas viilettämään!"

Vielä kun olisi kosket vapaina ja honkalinna kotona van menee se hyvin näinkin! :)

Nyt on melkeinpä koti Kajaanissa pakattu muuttokuntoon (melkein siis...varasto odottaa purkautumistaan). Niin yllättäen se uusi koti sitten Suomussalmelta löytyikin, että saa vaan ihmetellä miten kaikilla asioilla on aina tapana järjestyä, kun vaan malttaa odottaa ja tarttua sitten tilaisuuden tullen rattiin kiinni. Niin, eipä se olisi tämäkään torppa syliin juossu ilman omaa yrittämistä ja hieman ehkäpä onnekkaitakin sattumia.

Sitähän sitä on haettu - omaa taloa, vähän vanhempaa kun uutta ei kaivata, omasta rauhastaan, mielellään rannan läheltä ja taajaman tuntumasta. Johan kuulosti kriteerit sellaisilta, että itsekin ajatteli ettei tuollaisesta tohdi oikeasti edes unelmoida. Mistä se muka nyt juuri putkahtaisi kun meillä on sellaiseen tarvetta, Kajaanin asunto saatiin myytyä ja uutta asuinsijaa oli katseltava. Niin vaan kävi. Nyt odotellaan kauppakirjojen allekirjoittamista omakotitalosta, 100 metriä Kiantarjärven rannalle, oma rauhallinen sijainti tien päässä, jonka varrella ei muita ympärivuotisia asukkaita majaile. Kirkonkylälle on matkaa pari-kolme kilometriä ja Ämmänsaareen vajaat kymmenen. Talo henki heti eteisestä sellaista kotoista tunnelmaa, johon pystyi helposti ihastua. Ikkunoita on kivasti, joten luonto tulee lähelle. Mikä mahtavinta, leivinuuni puuhellan kera odottelee käyttäjäänsä! Nyt kun tässä tätä kertaa ja kirjoittelee, tuntuu jo melkeinpä uskomattomalta, että löydettiin tämä paikka joka on kuin meille tehty. Kai se joku korkeampi Herra on ollut ohjaamassa muutamassa risteyksessä.

Voineeko joku uskoa, että minulla - ehkä maailman toiseksi kärsimättömällä ihmisellä on hiukan hinku jo päästä muuttamaan uuteen kotiin... Ei tässä toki kauaa mene. Kimpsut kuljetetaan maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Suomussalmelle, tulevan talon autotalliin ängätään niin paljon kuin mahtuu. Sitten asustellaan Kettusten vintillä sen aikaa, että talon täytteet on entiset asukkaat pois saaneet. Onneksi huhtikuussa on pääsiäisen vapaita ja sitten pääsiäiseltä vielä lomaviikko, jolloin päästää reissuun. Aika menee varmasti ihan hurahduksella. Olisi vaan sitä luonnetta odottaa kärsivällisesti... Jospa sitä vappuna saapi katastella kevättä Raivionrannan maisemissa =)

Tässäpä jokunen kuva tammikuiselta reissulta, kun käytiin ensimmäisen kerran taloa ulkoa päin tiirailemassa. Talo on paikallisen arkkitehdin suunnitelema, omalaatuinen ja sille paikalleen rakennettu ja suunniteltu. Talo töröttää kallion päällä, oma kaivo talon alla 44 metrin syvyyteen porautuneena. Takapihan parvekkeen laudoitukset ehkä ainut "häiritsevä" tekijä, jota pitää sulatella ensimmäiset asuinkuukaudet ja miettiä sitten onko niistä kenties auringonsuojan antajaksi vai voisiko ne kenties paukutella pois...no sen näkee sitten. Samoin pitää maa-ala raivata (opetettu on, että vasta sitten kun on lehti puussa...), jotta näkee järven sinisen laineen ainakin sieltä täältä suoraan talolle ja pihamaalle. Kyllä minä meidän tulevasta makuuhuoneesta jo tiirasinkin, että hyvin näkyy =) Sitähän on kohta ihan liekeissä!

Tie heittää lenkin talon pihassa. Äiti ja Esa tuumailevat kaiketi, että miltä se pihapiiri sitten kesän tullen näyttääkään...

Isäntä tulevalla talollaan =)

Pyry onnensa kukkuloilla Kiantajärven jäällä!

Taloa takapihan puolelta. Etualalla  myös maakellari.


Autotalli/varastorakennus, tuumaillaan tuumaillaan...

Valtteri-kummipoika oli mukana tutkimusretkellä. Lupaili jo tulla yökylään - ihanaa =)

rannat loisketta laineiden saa.

Katson taivahanrantaa ja venhettä

tuulen pyörteissä keinuvaa.

Sitä pelkää ei mies,

ei iäkäs nainen,

jotka tottuneet on tuuleen

ja järvehen laineen.

Nähneet kuohuja on

monta maailman mutkaa.

Kaikki tuomat on kohtalon,

kotiseutu ei syömmestä kaonnutkaan.

Kotirantaan tiet viimein kulki,

laineet järven vain keinuttelee.

Huomaan hyvään kotipirtti sulki,

muistot laineilla kimaltelee.

Kulkea sain kotiin.