Näinpä se on vuosi alkanut melko vaihtevissa merkeissä. Mitenkään ei ole tarkoitukseni valittaa olotilaani, mutta jotenkin tuntuu että paljon on huonoa onnea ollut tässä muutaman päivän aikana. Kun on saanut molemmat silmät tulehdukseen, kurkkukivut, kuumeet ja kaikki. Mutta mikäpä se on ollu tässä maatessa pakkasia piilossa kotona peiton alla viikonloppu. Talvikisailujakin on saanut katsella ihan rauhassa. On ne kovia tyyppejä nuo Kuituset ja Ahoset ja muut. Huh huh. Piti ponkaista ylöskin hurraata huutamaan ku Ahonen leiskautti toisella hypyllä lojakasti - ei olisi meikäläisen hermot pitäneet tuossa tilanteessa vaikka kuuluisat ovatkin kestävyydestään :)

Loppiaissunnuntai on pian takana. Pyry rellottaa pitkin pituttaan sohvan nurkassa, parhaan paikan meinaa aina viedä, mutta antaahan pojan nukkua. Lueskelin tuossa viime viikolla muuten mielenkiintoisen kirjan Heikki Vaahtoniemen kirjoittamana: Rajatapauksia. Kertoopi näin takakannessa:

"Vuodet, jolloin tein töitä toimittamalla papin virkaa Kainuussa eivät ole mielestä haihtuneet. Nuoruuden kokemukset ovat voimakkaita ja mieleenpainuvia. Kun ne lisäksi poikkesivat nuoren miehen siihen asti eletystä elämästä poliittisesti ja hengellisesti erilaisessa ympäristössä Etelä-Pohjanmaalla, ei niitä hevin unohda. Vuosien mittaan kirjasin päiväkirjaani näitä elämyksiä. Piirustin luonnoslehtiööni tapahtumia, jotka jäivät mielessä väikkymään. Myöhemmin tein näistä luonnoksista öljyväreillä pieniä seinätauluja, tarinoita rajapapin päiväkirjasta.

Rajatapauksia kertoo nuoren papin kokemuksista 1950-luvulla Kainuun rajapitäjässä. Tekijä on itse kuvittanut kertomuksensa."

Vaahtoniemi toimi rajaseutupappina Ala-Vuokissa. Hän kertoilee kirjassa mielenkiintoisella tavalla työpäivistään ja kulkemisista Vuokin alueella ja muuallakin Suomussalmella. Kirja johdatteli minut 50-luvun Vuokin tunnelmiin ja oli niin mukaansatempaava, että lueskelen sen tuotapikaa uudestaan, kunhan kirjan taas käsiini saan. Se on nyt Niinalla luettavana, sitten menee Esalle, kotiin Äitille ja Isälle, siitä varmaan usutan vielä ainakin Railin ja Harrin kätösiin. Oikein mukava kirja lukea. Jotenkin pääsi siihen maailmaan sisälle, millaista omat isovanhemmat ovat eläneet tuon ajan Vuokissa. Ja onhan tuo Vaahtoniemi myös äidin kastepappi. Suosittelen itse kullekin.